Kävelen kauppaan ja kesken matkaa rupeen kiroomaan. Unohdin kaverin antaman pullokuitin himaan. Kaupassa palautan omat pullot ja kerään ostokset; samalla lasken koko ajan mielessä ettei vaan menis yli mun rahatilanteen. Sen 13 euroa yhteensä. Koriin päätyy halvinta ruokaa koiralle (mistä aina valitan kavereille ettei saa syöttää), jotain itselle ja kolme tölkkiä kaljaa (Jotka ois varmasti vonut jättää pois). Vituttaa niin paljon.
Tuttu kassatäti ei joudu pyytämään multa enää papereita ja tietää saman rutiinin; ensin pullokuitti, sitten hilut taskusta ja loput kortilta. Hävettää. Ostan vielä röökiaskin.
Kotiin päästyäni vien koiran lenkille, mietin mitä kaikkea sitä vois tehä kun vaan ois sitä rahaa. Kotiin päästyä sytytän tupakan ja tuijotan laskupinoa keittiön pöydällä. Ulosotosta, käräjäoikeudesta, sähkölasku, vuokra.. Ei helvetti. Miten mun tilanne on päässyt tähän?
Tai tiedänhän mä miten. Sillon kun mulla oli vielä mies niin me pärjättiin ihan hyvin. Sitten mies sai opiskeltua ja sai tajuttoman hyvän työn toiselta puolelta Suomea. Pari kuukautta pidettiinkin vielä yhteyttä, se kurvaili mun ostamalla autolla melkein joka viikko tänne Helsinkiin vaikka matka olikin ihan helvetin pitkä. Sitten se yhteydenpito vain jäi. Ei sillä etten mä vielä sitä rakastais tai välittäis. Tuntuu vaan ettei se musta enää. Eli me ei taideta olla enää yhdessä.
Liian kallis kaksio ja iso koira jäi mulle, osa-aikatyöntekijälle joka ei taaskaan päässyt mihinkään opiskelemaan. Kai mä masennuin kun annoin kaiken seistä. "Poissa silmistä, poissa mielestä", niin kai ne sanoo.
Nyt vaan tuli fiilis että on pakko tehdä jotain. En mä nyt helvetti halua elää näin! Tumppasin tupakan, avasin koneen ja tein ilmoituksen yhdelle deittisivustolle. Muutamat onnettomat ei ehkä tajua mikä ilmoituksen focus on, mutta ne jotka ovat aiemminkin ostaneet tietävät varmasti. Mä meinaan nyt hoitaa asiat kuntoon ja ottaa rahaa siitä, seksistä. Siitä ehkä yhdestä ainoasta asiasta missä mä oon hyvä.
Tuntuu ehkä vähän pahalta; mä en tiedä edes että oonko enää parisuhteessa vaikka ennen asuttiin yhdessä ja suunniteltiin perhettä ja elämää. Mä päätin jättää huorailun taakseni kun olin sitä puoli vuotta kokeillut kun 18 vuotta täytin. Tässä sitä silti ollaan. Viestejä satelee ja mä nätisti ja kiltisti vastaan olevani B-kuppia, saatanan hyvännnäköinen ja valmis mihin tahansa.
Huomiseksi neljä keikkaa ja jos kaikki menee putkeen, niin saan yhden päivän aikana tienattua melkein koko kuukauden palkan. Samalla hyvä fiilis ja samalla ahdistaa. Mutta mä haluun tosta laskupinosta eroon ja vihdoin siihen normaaliin elämään.
Sofia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti